tuuliamatilainen.fi       Esittely | Viime yönä näin unta | Hullu Koira | Kunnes kuulen niiden tulevan | Aaveiden Eesti
Hullu Koira kansi

Aavemainen rakkauskertomus

Virolainen rakkaustarina aikojen takaa tulee todeksi Tuulia Matilaisen aavemaisen kauniissa esikoisromaanissa Hullu koira, joka julkaistiin 2015.

Kaikki eivät itse muista tai osaa kuoltuaan poistua täältä lopullisesti. Heistä jää henki elävien huoneisiin. Siksi on taluttajia. He avaavat hengille ovet kuolleiden luo. Lena on kokenut henkien taluttaja. Hän saa hyvin tavanomaisen toimeksiannon - mutta tekee virheen.

Kun Viro miehitettiin, toiset vietiin. Toiset jäivät kaipaamaan ikuisesti. Hullu koira kaukaa Novosibirskistä palaa pieneen virolaiseen kylään. Se asettuu makaamaan kotinsa lattialle ja kertoo tarinan elävän rakkaudesta kuolleeseen henkeen.

Ei sillä ollut merkitystä, olitko syyllinen. Vain sillä oli merkitystä, että tunnustit olevasi. Eikä sinulla ollut vaihtoehtoja, sillä sinä olit hullu koira. Sellaisilta revitään irti kynnet yksi kerrallaan, kunnes ne antavat periksi hullun luonnolleen. Sellaisia rääkätään niin kauan, etteivät ne enää muista olleensa ihmisiä.

Tuulia Matilainen | Kansikuva Ivi Rebova | ISBN 978-952-7100-03-5

Saatavilla kirjana, e-kirjana sekä äänikirjana. Kirjasta on saatavana myös opetusmateriaalia koulujen käyttöön. Haamu Kustannuksen verkkokauppa


Hullusta koirasta sanottua

Kirja imaisee mukaansa, vaikka aihe on outo ja jännittävä.
Pirjo Wesaniemi, Askel
Vaikka kirjoja ei tietenkään pidä arvioida ulkoasun perusteella, Tuulia Matilaisen Hullu koira vastaa ulkokuortaan: pieni, kaunis, haikea tarina jossa ehkä pilkahtaa hieman valoa.
Marianna Leikomaa, Portti
Hullu koira on onnistunut lukukokemus.
Tiina Raevaara, Tähtivaeltaja
Viron 1900-luvun vaikeasta historiasta ammentava teos sekoittaa näppärästi kauhuelementit, tositapahtumat ja taitavan kerronnan onnistuneeksi kokonaisuudeksi, jossa riittää mietiskeltävää.
Peitsa Suoniemi, Rajan takaa-blogi

Lehdissä

Sana

Virolainen tarina tuli iholle

Akaan Seutu

Vanhan apteekin henki synnytti Hullun koiran


Arvostelut

Kannesta kanteen, sivuista sivuille

Jussi Niemelä, 17. maaliskuuta 2015, lue arvostelu

Dysphoria

22. maaliskuuta 2015, lue arvostelu

Satun Luetut

Satu Ekoluoma, 8. huhtikuuta 2015, lue arvostelu

Ullan Luetut kirjat

12. huhtikuuta 2015, lue arvostelu

Aavetaajuus

Peitsa Suoniemi, 13. huhtikuuta 2015, lue arvostelu

Tuglas-seura

Anniina Ljokkoi, 4. elokuuta 2015, lue arvostelu

Kirjailija Raija Hautala

Raija Hautala, 9. syyskuuta 2015, lue arvostelu

Kirjakaapin avain

28. joulukuuta 2015, lue arvostelu

Evarian kirjahylly

24. tammikuuta 2016, lue arvostelu

Oksan hyllyltä

Marika Oksa, 17. huhtikuuta 2016, lue arvostelu

Lukutoukan Kulttuuriblogi

Krista Airola, 20. elokuuta 2016, lue arvostelu

Kirjahullun Päiväkirja

Ruusa, 25. syyskuuta 2017, lue arvostelu

Goodreads

lue arvostelut


↑ Palaa ylös | Jaa tämä sivu: Facebook | Google+ | Twitter | Pinterest | Whatsapp

Copyright 2015-